Näytetään tekstit, joissa on tunniste ekologisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ekologisuus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 21. tammikuuta 2014

Suolaa iholle

Yksi vuoden 2014 lupauksistani oli vähentää iholla käytettäviä kemikaaleja. Itseruskettavasta en luovu, mutta kosteusvoide, suihkugeelit, ym. ovat tästä lähin tarkemmassa syynissä.

Ahavan tuotteita en ole ennen käyttänyt, mutta joulahjaksi saamani nestemäinen Kuolleen meren suola pääsi heti käyttöön. Rakenne on suihkugeelimäinen, ei karkea. Tätä käytetään suihkugeelin tavoin, mutta annetaan vaikuttaa hetki. HUOM. ei saa käyttää kasvoille! 

 Vasemmalla sinistä jalkasuolaa marketista (merisuola + piparminttu) ja oikealla ruususuolaa.

Tuoksua ei ole, paitsi mieto suolan tuoksu. Käytön jälkeen iho tuntui virkistyneeltä ja hieman napakammalta. Suola kaunistaa ihoa; se rauhoittaa, kosteuttaa, sillä on myös antibakteerinen vaikutus. Iho imee suolasta tärkeitä mineraaleja. Ahavaa myydään ainakin Sokoksella ja hintaa tällä suolalla on noin 20 euron paikkeilla.

Näitä kannattaa kokeilla myös:

Ruusuola -kasvovesi; Olen havainnut hyväksi finnien tuhoamiskeinoksi suolaliuoksen. Sekoitan n. ½ teelusikallista ruususuolaa n. 1 ruokalusikalliseen lämmintä vettä. Sitten vain dipataan vanulappu, ja pyyhitään finnien päältä, tai jopa koko kasvot. Teen tämän siis illalla, ja finnit kuivahtavat pois yön aikana eikä iho ärsyynny. 

Kuorinta; Suolakuorinnan voi tehdä esimerkiksi sekoittamalla kylmäpuristettua oliiviöljyä ja ruusu -tai merisuolaa, ja sitä voi käyttää myös kasvoille kunhan suola on tarpeeksi pienirakeista. Jos iho on kovin rasvainen, voi öljyn sijaan sekoittaa suolan vaikkapa meikinpuhdistusgeeliin. 





tiistai 7. tammikuuta 2014

Ekologista puhtautta

Nyt on aivan pakko hehkuttaa Attitude-merkkisiä puhdistustuotteita! Nämä ovat siis ekologisia; ei väriaineita tai parabeeneja, ja niistä löytyy EcoLogo -sertifikaatti.


EcoLogo -sertifikaatin voi saavuttaa vain 20 % markkinoilla olevista tuotteista, ja vaatimukset sertifioinnille ovat tiukat. Tämän sertifikaatin saaneet tuotteet on myös testattu, jotta ne toimivat yhtä hyvin kuin vastaavanlainen ei-ekologinen tuote.

Käytössä en ainakaan ole huomannut mitään negatiivista eroa normituotteisiin verrattuna. Tuoksu on PALJON parempi mitä normaalisti siivotessa tai tiskatessa. Tuoksuina käytetään eteerisiä öljyjä, ja ainakin nämä miun mielestä tuoksuu ihan huippuhyviltä! Yleispuhdistussuihkeen tuoksu on laventeli&greippi ja astianpesuaineen tuoksu ylang-ylang&lime. Nam!

Yleispuhdistussuihke on hyvä juttu esimerkiksi pölyjen pyyhkimiseen meikkipöydältä ; ) En halua meikkisiveltimiini tms. mitään ylimääräisiä myrkkyjä. Näitä voit ostaa vaikkapa Ruohonjuuresta tai Ekolosta, ja esimerkiksi astianpesuaineen hinta oli viiden euron paikkeilla. 



maanantai 18. marraskuuta 2013

Ayurvedaa iholle; Sujatha -voide

Ostin Sri Lankalta ayurveda voidetta. Koko ayurveda on miulle ihan uusi tuttavuus eli siitä ei nyt sen enempää, vain fiiliksiä tästä voiteesta. Ajattelin käyttää tätä talvisin ihon kuiviin ongelmakohtiin, kuten kanta- ja kyynärpäihin. Voide myös rauhoittaa auringonpolttamaa ihoa.
Sisältää 100 % luonnollisia yrttejä, ei lisä- tai kemiallisia-aineita.

  

Sisältö

Santelipuu
Santelipuulla on suotuisa vaikutus erilaisiin ihosairauksiin, kuten psoriasis, ekseema, tai akne. Se pehmentää ihoa, vähentää ryppyjä ja auttaa saamaan virheettömän ihon. Viilentää auringonpolttamaa ihoa.

Kokun Pothu 
Sri Lankalainen kasvi, vähentää mustapäitä, näppylöitä ja hoitaa ihoa. 

Haran Kaha
Villi kurkuma. Antioksidanttinen, vähentää ryppyjä, myös antiseptisiä ominaisuuksia.  Elvyttää ja kirkastaa ihoa.

Wenivel Geta
Antiseptinen vaikutus, parantaa ihon kuntoa.

Tuoksu on sellainen itämainen mutta aika mieto. Monet tuoksut ärsyttävät helposti, mutta tämä tuntuu olevan miun nenään ok. Pehmensi kuivat kantapäät ja rauhoitti punottavan näpyn naamasta, tulee olemaan yks talven lempparituotteista.

Voidetta saa Spice Garden Shopista

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Paras brassi!

Hyvä sokeroija on yhtä tärkeä kuin luottokampaaja, hieroja, tai gyne. Oikein tehtynä sokerointi on loistojuttu! Miulla on käynyt tuuri, koska hyvä ystäväni Maria tekee sokeroinnit huippuhyvin. Kuvan alapuolelta löytyy yhteystiedot jos etsit luotettavaa sokeroijaa. 

Sokerimassa on 100 % luonnontuote, se ei allergisoi, eikä siinä ole mitään lisäaineita.



Tmi Maria Ekholm
Kampaamo Bo Bo, Viljelystie 15 c, 01800 Klaukkala
p.   045-1564330

Miulla on karvat saaneet kyytiä kainaloista, jaloista ja käsivarsista, mutta varmaan eniten olen koukussa brassiin. 
Ennen ekaa brassia voi hyvin levitellä puuduttavaa voidetta* haaruksiin 30 min ennen operaatiota, niin homman kestää varmasti paremmin. Intiimialueen kosteuspyyhkeet auttaa asiassa! Myönnettäköön että ensimmäiset kerrat elmukelmut haarovälissä oli hieman typerä olo, mutta mitä sitä ei nykynainen tekisi???

Jatkossa karva kasvaa hennompana, joten kärsimys ei ole ihan yhtä paha ;  ) Myös juuri ennen menkkoja karvojen kiskominen voi olla kivuliaampaa. Joskus otin päänsäryn takia buranaa parisen tuntia ennen brassia, ja joko kuvittelin omiani, tai sitten se vähensi 'kipua'.

Sokeroinnin jälkeen iho punoittaa muutaman tunnin, mutta on todella pehmeä! Saunaa, deodoranttia, solariumia ja hikiliikuntaa on hyvä välttää heti sokeroinnin jälkeen. Olen havainnut hyväksi aloe vera geelin, se rauhoittaa ja kosteuttaa. Parin päivän päästä ihoa kannattaa kuoria, sillä kuorinta + kosteutus estää karvojen sisäänkasvua. 

* Emla -voidetta, saa apteekista noin 15 euron hintaan, riittää 1-2 kertaan.



sunnuntai 11. elokuuta 2013

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Vihreä valinta; kynsilakanpoistoaine

Myönnettäköön että miulla ei kaapit pursua luomukosmetiikkaa, mutta välillä valitsen sen vihreämmän vaihtoehdon.

Kicksistä, 75 ml

Lakka lähti kynsistä hyvin eivätkä kynnet kuivahtaneet. Aine ei sisällä öljyä joten kynnen pinta ei jäänyt öljyiseksi, kynnen voi lakata heti uudelleen.
Tuoksu ei ole yhtä tuju kuin tavallisen poistoaineen, joten plussa siitä. Plussaa myös kätevästä koosta.

"Biohajoava koostumus ja alhainen haihtuvuus tekevät siitä hellävaraisemman otsonikerrokselle"

Tämän valitsen jatkossakin!